Myynnissä

Silloin tällöin meiltä löytyy myytäviä marsujakin. Muistattehan marsua hankkiessanne, että marsu on ehdoton laumaeläin eli se tarvitsee lajitoverin! Ihminen ei koskaan pysty korvaamaan marsulle toista marsua. Näkö- ja kuuloyhteys lajitoveriin ovat myös aina parempi ratkaisu kuin kokonaan yksinäinen marsu tapauksissa, joissa marsua ei syystä tai toisesta pysty pitämään samassa häkissä toisen marsun kanssa.
Vastoin monia uskomuksia, myös urokset tulevat monesti keskenään toimeen loistavasti. Kahta aikuista urosta ei kuitenkaan kannata yrittää yhdistää. Jos sinulla on jo yksi aikuinen uros ja olet hankkimassa sille kaveria, mutta et halua leikkauttaa urostasi (ja ottaa naarasta), voi olla hyvä vaihtoehto hankkia luovutusikäinen urospoikanen sille kaveriksi. Varsinkin poikasesta asti yhdessä olleet urokset hyväksyvät toisensa todennäköisesti myös vanhempina.

En siis myy marsua yksineläjäksi, vaan sille on oltava kaveri. Myyn marsuja myös mahdollisuuksien mukaan mielelläni pareittain. Alle 18-vuotiaalta ostajalta vaadin vähintäänkin puhelun vanhemmilta, mieluiten vanhemmat tulevat kuitenkin mukaan marsua hakemaan. Lupa on oltava!

Marsuille tulee mukaan:
- Sukutaulu (puhdasrotuisille rekisteripaperit, halutessasi voin myös rekisteröidä marsun valmiiksi.)
- Pussi niiden täällä syömää ruokaa
- Tarvittaessa hoito-ohjeet
- Elinikäinen tuki, jos koskaan tulee mitään kysyttävää.

Marsuilla on myös elinikäinen palautusoikeus, oli syy palautukseen mikä tahansa.

Marsut sijaitsevat Helsingin Kannelmäessä, hyvien kulkuyhteyksien päässä (M-juna, bussit 41 Kampista ja 43 Elielinaukiolta).

Kuljetus onnistuu seuraaville paikkakunnille/tapahtumiin:
- 6.3.2010 Musti&Mirri Tuplanäyttely, Lahti

Kyselyt: marsut(at)supervixen.org



Tällä hetkellä myynnissä:

Triton, uros
sk black otter (ei rek. harlekiini/fox-risteytys), s. 21.9.2007
i. Tindale's Jamie Foxx - e. Tristania

Triton asuu yhdessä toisen aikuisen uroksen kanssa ja tulee hyvin toimeen.


-----------------------------------


Tulossa:

- sk black foxia, lilac tania/foxia.